Su 11.10 klo 19.30 Konsertti
Joonas Kokkonen: …durch einen Spiegel…
Pehr Henrik Nordgren: Konsertto jousille Op. 54
Peteris Vasks: Pater noster, Dona nobis pacem.
Anna Orasmaa, cembalo; Espoon seurakuntien kanttorikuoro, Kamariorkesteri Soli Deo Gloria, johtaa Juhani Lamminmäki.
Joonas Kokkonen: …durch einen Spiegel…
Teos on sävelletty vuonna 1977, 12 soolojouselle ja cembalolle. Kesto 19 min
Kokkosen hienoimpiin sävellyksiin kuuluva "...durch einen Spiegel..." ("...kuin kuvastimesta...") sai alkunsa hengelliseen elämysmaailmaan liittyvästä kokemuksesta, joka toi säveltäjän mieleen Raamatun sanat Paavalin ensimmäisestä korinttolaiskirjeestä, sen 13. luvusta.
Teos on Kokkoselle ominaisen motiivisen lujarakenteisuuden ja mystisen värimaailman synteesi. Värityksellistä ulottuvuutta luovat yhtäältä cembalon käyttö, toisaalta jousten flageoletit, tremolopinnat sekä sul ponticello ja sul tasto -soittotavat.
Teos on tauotta soitettava mutta selvästi neljään osaan jakaantuva kokonaisuus, jossa hitaat osat ovat reunimmaisina ja nopeat keskellä. Ilmaisun ääripäinä ovat kolmannen osan keinahteleva tanssillisuus ja päätösosan hidas, sisäistynyt ja paikoin näynomainen mietiskely.
Kimmo Korhonen
Pehr Henrik Nordgren: Konsertto jousille Op. 54
Konsertto jousille Op.54 on sävelletty vuonna 1982 ja se on omistettu Juha Kankaalle.
Jos sävellyksen nimi on vähemmän kertova, olen sen sijaan sen osien nimillä halunnut ohjata kuulijan mielikuvitusta tiettyyn suuntaan, joskaan en sitovasti. Osien otsikot ikään kuin vihjaavat niihin aatekehyksiin, joiden puitteissa musiikki on syntynyt. Omasta mielestäni musiikkia ei voi käsittää jonain eristettynä ja irrallisena ilmiönä, vaan se heijastaa maailmaa jossa elämme. Tätä asennetta voi sano naiviksi romantiikaksi – itselleni se kuitenkin nyt vain on totuus, jota ilman en näkisi säveltämisessä mitään merkitystä. Tietenkin musiikissa on jotakin korostetusti subjektiivista, mutta yleisesti ottaen katse on suunnattu ulospäin, tähän tämän päivän maailmaamme, joka meidät ympäröi valitettavasti enimmäkseen ahdistavin tosiasioin.
Pahojen päivien aavistuksia (1. osa) on nimensä mukaisesti epämääräinen ja hapuileva. Musiikissa on myös kouristuksenomaisia purkauksia – kenties ne ilmaisevat sodanpelkoa, pelkoa luonnon tuhoutumisesta, nälänhätää, tulevaisuuden toivottomuutta ja niin edelleen. Kun hengen kannalta toisarvoiset huolet häiritsevät, on lyötävä nyrkki pöytään tai viritettävä maaginen tanssi huolien häätämiseksi. Arkisten huolien häätötanssi (2. osa) on tarkoitettu humoristiseksi mielenpurkaukseksi. Konserton laajin osa on Myöhäinen rukous täyttymyksen saavuttamiseksi. Siinä on koraalintapaisia aineksia, vaikka musiikki ei ole kirkollista. Kuitenkin uskominen muodossa tai toisessa on suunnattu täyttymyksen toivoon. Ehkä sittenkin ihmiskunnan kärsimysten tie joskus päättyy.
Konserton kolme osaa ovat rakenteeltaan fantasianomaisia, ei siis teo-reettisten kaavojen mukaan tehtyjä. Kuten monissa muissakin sävellyksissäni – esim. Kwaidan-balladeissa – olen pyrkinyt kerronnalliseen muotorakenteeseen, toisin sanoen musiikilliset aiheet synnyttävät jatkuvuuden ja kokonaisuuden itsestään samoin kuin juonen kertominen etenee loogisesti tiettyyn päämäärään. Tosin tässä musiikissa on kylläkin myös staattisuutta, pysähtymistä hetkeen.
Pehr Henrik Nordgren
Osat:
Pahojen päivien aavistuksia – Onda tiders aningar
Arkisten huolien häätötanssi – Vardagsbekymrens vräkningsdans
Myöhäinen rukous täyttymyksen saavuttamiseksi – Sen bön för uppnående av uppfyllelse
Peteris Vasks: Pater noster & Dona nobis pacem
Peteris Vasks on yksi Latvian johtavista säveltäjistä ja syvän humanistinen taitelijapersoona, jonka ambitiona on tulkita ”luonnon, hiljaisuuden, elämän ja tietoisuuden ääniä”. Keski-Pohjanmaan Kamari-orkesteri on tehnyt jo pitkään yhteistyötä Vasksin kanssa ja kanta-esittänyt sekä myös levyttänyt useita hänen teoksiaan. Vasks oli myös Pehr Henrik Nordgrenin hyvä ystävä. Hän kertoo näistä teoksistaan:
"1980-luvulla isäni, joka oli pappi, kysyi minulta usein, että koska sinä poika sävellät ”Isä meidän”. Sen piti oleman sellainen, jonka seurakunta voisi laulaa täydestä sydämestään – yksinkertainen mutta vai-kuttava. Sanoin silloin, että en ollut tarpeeksi kypsä sellaisen säveltä-miseen. Niinpä ajatus siirtyi ja siirtyi; isänikin oli jo edesmennyt, kun monta vuotta myöhemmin lopulta sävelsin Pater noster-rukouksen. Siksi teos onkin minulle itselleni kaksijakoinen, sillä se on osoitettu sekä omalle isälleni että Taivaan Isälle. Pater noster on rukous, ja olen aina pitänyt rukousta hengellisen keskittymisen hetkenä, uskon osoituksena, jolla pyydetään opastusta tässä maailmassa, jossa me kaikki olemme eksyksissä.
Lapsuuteni varhaisimmat musiikkikokemukset olivat hengellistä musiikkia, hengellisiä tekstejä. Kotikaupunkini Aizputen kirkossa ei ollut urkuja, vain urkuharmoni, mutta kirkkokuoro oli kohtalaisen hyvä, ja sen laulua kuunnellessani minussa heräsi luonnostaan halu säveltää. Prosessi oli hyvin yksityinen: sävelsin hengellisiä lauluja, mutta en antanut niitä kenellekään esitettäväksi.
Myöhemmin, kun isäni oli pappina Riiassa, sävelsin muutaman laulun hänen kirkkokuorolleen. Kun aloin opiskella sävellystä, ymmärsin nopeasti erään perusasian: tuohon aikaan oli pakko säveltää soitinmusiikkia tai teoksia kansanrunoihin, sillä silloinen poliittinen järjestelmä oli kieltänyt uskonnollisen musiikin. Jokainen tajusi, että jos säveltää hengellistä musiikkia, niin se päätyy pöytälaatikkoon näkemättä koskaan päivänvaloa. Siihen aikaan minulle oli kuitenkin tärkeintä kuulla eläviä esityksiä ja kerätä kokemuksia musiikin alalta, enkä sen vuoksi säveltänytkään juuri lainkaan vokaalimusiikkia. Minusta hengellisen musiikin säveltäminen on kaikkein korkein velvollisuus, sillä jos siinä ei ole todellista, syvällistä uskoa, jos siinä ei ole vakaumusta, silloin se on erityisen moraalitonta.
Kun isäni kehotti minua säveltämään hengellistä musiikkia, en pystynyt kokemaan sitä, sillä niin monet muut asiat tuntuivat paljon kiinnostavammilta – ja sitten tuli 1990-luku, järjestelmä sortui ja tapahtui mielenkiintoinen muutos kun monet neuvostojärjestelmän ”hovisäveltäjät” lakkasivat ylistämästä puoluetta ja muuttuivat uskovaisiksi. Niinpä säännöt olivat muuttuneet, ja hengellisen musiikin säveltäminen oli muuttunut salaharrastuksesta muodiksi, eikä minua sitten taas houkuttanut säveltää sellaista trendimusiikkia.
Pater noster on kypsän kauteni ensimmäinen hengellinen teos. Siitä on olemassa versiot latviaksi ja latinaksi.
Kun minua sitten vähän myöhemmin pyydettiin säveltämään jotain mitä itse haluaisin, ajattelin että sen täytyisi olla hengellistä, ja tuloksena oli Dona nobis pacem (’Anna meille rauha’). Vain kolme sanaa, mutta tarvitaanko enempää? Se on lyhyimpiä mahdollisia rukouksia, mutta luultavasti tiivein.
Minusta tuntuu, että niin ihana kuin Jumalan luoma maailma onkin, siitä on pilattu niin suuri osa, että voimme pelastua vain anomalla Kaikkivaltiaalta rauhaa. Nämä sanat ovat niin kokonaisvaltaiset – Dona nobis pacem – ensin yksilön puolesta ja sitten meidän kaikkien puolesta.
Se, mitä sanotaan, on mielestäni tärkeämpää kuin se, miten se sanotaan. Yksinkertaisilla ja vilpittömillä äänillä ilmaisen sitä, mikä on kaikkein yksinkertaisinta ja kaikkein oleellisinta. Kokeellinen kausi elämässäni oli sekä mielenkiintoinen että elintärkeä, mutta sen aika on ohi, ja tärkeää on myös, että elämämme ja maailmamme on kerrassaan vailla harmoniaa. Kenties musiikin tehtävä on muistuttaa meitä, että on olemassa tasapaino: kolmisointu.”
Peteris Vasks