La 3.10. klo 18 Rukoushetki
Jyrki Linjama: Completorium.
Kaija Nuoranne, sopraano; Katri Linjama, barokkiviulu; Pauliina Fred, huilu;
Mikko Perkola, viola da gamba; Anna Hämäläinen, cembalo. Puhe piispa Mikko Heikka.
Kontratenori Teppo Lampelan sairastumisen vuoksi teoksesta kuullaan versio sopraanolle ja neljälle soittajalle, jossa kontratenorin tilalla kuullaan barokkiviulua, soittajana Katri Linjama. Teoksen radiointi päätettiin myös siirtää toiseen yhteyteen.
Teoksen radiointiin varattuna aikana kuullaan Jyrki Linjaman Vesper (YLE 1 6.10. klo 23.00), Espoon kirkkomusiikkiviikolta 2002 äänitettynä taltiointina.
Jyrki Linjama: Completorium
Yön rukoushetki sopraanolle, altolle (tai kontratenorille), nokkahuilulle (tai flauto traversolle), cembalolle ja viola da gamballe. Candela-yhtyeen tilaus, Valtion Säveltaidetoimikunnan ja Madetoja-säätiön tuella.
Osat
- Introitus
- Interludi 1: pieni enkelikonsertto
- Psalmi 4
- Psalmi 91
- Psalmi 134
- Hymni Te lucis ante terminum
- Interludi 2: Le tombeau de Mons Siméon
- Canticum Simeonis
- Pater noster
- Choral Wer nun den lieben Gott lässt walten
Säveltäjän kommentti
Luostariperinteessä completorium on yön rukoushetki, jota vietetään luostareissa yömyöhään tai aamuyöllä. Protestanttisesta pohjoismaisesta perinteestä käsin idea vaikuttaa melko eksoottiselta, koska protestanttiseen kristillisyyteen luostarit eivät kuulu. Luostareiden tapoihin ja ihanteisiin kuuluva askeettisuus, kuuliaisuus, yhteisöllisyys ja runsas Raamatun kanssa tekemisissä oleminen monin tavoin voisivat kuitenkin olla haaste myös meille, jotka olemme kovin tarkkoja itsemääräämisoikeudestamme ja "vapaudestamme".
Psalmeja ja muita Raamatun tekstejä on luostareissa laulettu katkeamattomana vuosituhantisena traditiona messuissa ja hetkipalveluksissa. Tämä on koetellut ja kehittänyt musiikin tekemisen tapoja, sävyjä ja arkkitehtuuria tavalla, joka on jättänyt syvät jäljet koko länsimaiseen musiikinhistoriaan. Samoin tekstit ovat valikoituneet vuorokaudenaikojen ja (kirkko)vuoden mukaisesti. Olen säveltänyt viime vuosina kolme rukoushetkeä: suomenkielisen Vesperin (baritonisolistille, vokaali- ja kamariyhtyeelle) sekä latinankieliset Laudeksen (sekakuorolle a cappella) ja Completoriumin. Aivan suoraan käsikirjojen (Suomen kirkon uusin sekä Antiphonale Monasticum) rukoushetkikaavoista ottamani tekstit ovat hämmästyttäneet: nämähän ovat sisällöltään ja dramaturgialtaan erittäin toimivia tekstikokonaisuuksia säveltäjälle! Kun siis "modernin taidemusiikin säveltäjä" tarttuu psalmeihin ja rukoushetkiin, on mielestäni kyse luontevasta kytkeytymisestä musiikkikulttuurin juuriin.
Yhdessä suhteessa Completoriumini tekstivalinta on poikkeava. Niin paljon kuin arvostankin sekä katolisuutta yleensä että Salve Regina -tekstiä erityisesti, päädyin kuitenkin jättämään yöpalveluksen perinteisen suuren Maria-antifonin pois rukoushetken päätöksestä ja sävelsin loppuun soittimille variaatioita protestanttisesta koraalista. Syyt ovat osin käytännöllisiä: tässä vaiheessa on jo saavutettu kahden laulajan voimien ääriraja, ja on rauhoittavaa päästää soittimet etualalle. Halusin myös harjoittaa käytännön ekumeniaa siten, että kokonaisuuteen sisältyy sekä katolinen hymni että tuttu protestanttinen koraali. Veli Rogerin mukaan tarvitsemme sekä äitikirkkoamme että isiemme kirkkoa!
Completoriumin keskuksena on Simeonin kiitosvirsi. Schützin Saksalaisen Hautajaismessun tapaan tässäkin kuulostellaan tekstin requiem-sävyjä Canticumia edeltääkin cembalolle sävelletty surumusiikki (interludi 2), jonka olen ranskalaisen barokin hengessä nimennyt "Simeonin haudaksi". Suruakin voimakkaammaksi nousee kuitenkin täyttymyksen tematiikka.
Latinaksi vai kansankielellä? Vuonna 2002 kantaesitetty Vesperini on suomenkielinen, ja protestanttisesta perinteestämme käsin olemme sisäistäneet äidinkielen tärkeyden: se on monin tavoin mitä suorin ja vivahteikkain ymmärryksen väline. Laudeksen ja Completoriumin säveltäminen ovat merkinneet monen vuoden tiivistä kontaktia latinan kieleen, mikä on ollut protestanttiselle peruskoululaiselle arvokas uusi kokemus. Tieteiden suojeluspyhimyksen, P. Hieronymuksen 300-luvulla kääntämä Versio Vulgata on aarreaitta. Työ on antanut aavistuksia siitä, millaisia teologisia, kielellisiä ja kulttuurisia rikkauksia sisältyy ikivanhoihin latinankielisiin teksteihin (ja niiden päälle kasvaneisiin myöhempiin kerrostumiin). "Adveniat regnum tuum" voi vaihteeksi olla suoremmin ja raikkaammin sanottu, kuin se juhlava kansankielinen käännös, johon olemme liian tottuneita! Kansainvälisessä vuorovaikutuksessa latina kohtelee meitä tasapuolisesti: koska kuollut kieli ei ole kenenkään äidinkieli, se voi toimia avoimena yhteisenä alueena. Johdattaessaan monien Raamatun käsitteiden alkulähteille Vulgata todella toimii valaisijana, mikä onkin Raamatun ydintehtävä.
Miksi barokkisoittimia? Completorium on intiimi yön rukoushetki, kynttiläkirkko, johon pehmeästi soivat barokkisoittimet sopivat hyvin. Tätä korostaa rikkaita resonansseja luova ei-tasavireinen viritysjärjestelmä (Vallotti) ja matala viritystaso. Tuntui myös luontevalta ottaa lähtökohdaksi sointikulttuuri 1600-1700-luvulta: ajalta, jolloin ammattimainen taiteentekeminen hyväksyttiin kirkossa nykyistä luontevammin, ja jolloin kristillinen liturgia oli moniaalla vielä luovan musiikkikulttuurin eturintamaa.
Yöpalvelusta on vaikea luonnehtia yksittäisillä sanoilla tai attribuuteilla; ehkä käsiteparit ovat lähempänä totuutta? (Ylipäänsäkin kristillisen teologian paradoksit ovat kiehtovia!) Käsillä ovat valon ja pimeyden välinen jännitekenttä, rauhan ja levottomuuden suhde, hiljainen pelkistyneisyys ja tiheä rikassisältöisyys, ääripäineen ja aste-eroineen. Joku viisas on sanonut, että elämme kuin tiheässä sumussa, johon tiede, taide ja uskonto saattavat joskus puhkaista kirkkaita valonsäteitä. Tämä on myös minun kokemukseni, ja sitä olen yrittänyt Completoriumilla jäsentää.
Espoossa huhtikuussa 2008
Jyrki Linjama